
Toukokuussa pääsimme nauttimaan Lounapuiston aamukahveista toista kertaa. Vieraiksi oli kutsuttu Turun yliopistolta kiertotalouden apulaisprofessori Oskar Karlström, QHeatin toimitusjohtaja Erika Salmenvaara sekä Lounavoiman toimitusjohtaja Petri Onikki unohtamatta Lounapuiston tiimiä Yrityssalosta, Lounavoimasta, Turun ammattikorkeakoulusta sekä Turun yliopistolta.
Yrityssalon Jouko Urmaan johdolla parikymmenpäiselle osallistujajoukolle avautui, mitä Lounapuiston kehityksessä on saavutettu viimeisen parin vuoden aikana. Yhteistyön rakentaminen on avainasemassa alueen kehittämisessä. Nämäkin aamukahvit ovat osa yhteistyön rakentamista alueen kehittyessä. Saman pöydän ääressä istuminen ja yhdessä keskustelu ovat luottamuksen ja yhteistyön ensimmäisiä askeleita. Lounapuiston ekosysteemi on rakentumassa alueella jo toimivien ja sinne tulevaisuudessa sijoittuvien yritysten toimesta sekä aluetta kehittävien organisaatioiden kanssa.
Oskar Karlströmin puheenvuoro kiteytti, miten Turun yliopisto toimii kiertotaloutta opettavana korkeakouluna ja minkälaisen kehityskaaren kiertotalouden opetus on heidän korkeakoulussaan tehnyt. Karlströmin puheenvuorossa otettiin kantaa myös yleisesti Suomen edistyksestä kiertotalouden parissa. Mielenkiintoisina esimerkkeinä hän havainnollisti myös Ruotsin Linköpingin alueen kiertotalouden mukaisen suunnittelun kuin Kiinassa tehdystä kiertotalousratkaisuista kaupunkitasolla. Näin saimme vertailukohteita, miten vastaavat yrityspuistot ovat lisänneet arvoa niissä toimiville yrityksille. Oli vaikuttavaa kuulla, miten innovatiivisia ja laajojakin kiertotalousverkostoja muissa maissa on jo saatu aikaiseksi.
Alueella toimivista kiertotaloustoimijoista QHeatin liiketoiminta perustuu uuden keskisyvän syvälämpökaivoteknologian ympärille. Yrityksen tähän mennessä syvin lämpökaivo, 1600 m, on valmistunut Lounapuistossa sijaitsevan Lounavoiman pihalle, kertoo Erika Salmenvaara. Lounapuistossa heidän teknologiaansa hyödynnetään ekovoimalaitoksen lämpövarastona, josta sitä pystytään hyödyntämään. Keskisyvässä maalämpökaivossa CO2 päästövähennys on 95 % verrattuna kaukolämpöön ja energiantuotanto 30–40 kertainen tavanomaiseen maalämpöön verrattuna. Tästä syystä keskisyvä maalämpö on optimaalinen suuriin energiatarpeisiin. Seuraavaa lämpökaivoa porataan jo Lounavoiman pihalle uudella porauskalustolla, jonka kehittämiseen yritys on saanut rahoitusta Ilmastorahastolta.
Lounavoima Oy perustettiin vuonna 2017 ja sen omistajia ovat Lounais-Suomen Jätehuolto Oy sekä Salon Kaukolämpö Oy. Lounavoiman pihapiiriin on suunniteltu kokonaisuudessaan kuusi syvälämpökaivoa toteutettavaksi vuosina 2021–2024, totesi Petri Onikki aamukahvien puheenvuorossaan. Kaivojen porauksiin on saatu investointitukea Työ- ja elinkeinoministeriöltä. Ensimmäisen kaivon koekäytön mittausten tulokset ovat olleet erinomaiset ja keväällä 2023 on aloitettu kaivon numero kaksi poraaminen. Kaivoissa varastoidaan Lounavoiman ekovoimalaitoksen toiminnasta syntyvää ylimääräistä lämpöä, jota hyötykäytetään etenkin talvella, kun lämmöntarve on suurimmillaan. Lounavoima kehittää toimintaansa aktiivisesti myös muunlaisissa projekteissa, kuten ekovoimalaitoksen jätteen palamisen optimoinnin parissa sekä kaukolämmön menoveden lämpötilan säätöautomatiikan parissa. Opiskelija-yritysyhteistyötä on rakennettu Lounavoiman kanssa. Korkeakouluopiskelijat niin ammattikorkeakoulusta kuin yliopistolta tuottavat opinnäytteiden ja gradujen kautta tietoa yritykselle esimerkiksi laskemalla Lounavoiman energiatuotannon hiilijalanjälkeä.
Lounapuiston kehittymistä ja tulevaa syksyn 2023 Kiertotaloustapahtuman suunnittelun edistymistä pääset seuraamaan uunituoreilta Lounapuiston nettisivuilta osoitteesta https://lounapuisto.fi/.
EY-tekniikan insinööriopiskelijat Tero Mäkilä ja Ulla Nuutila Turun ammattikorkeakoulu
Erityisasiantuntija Maarit Jaakola, Turku ammattikorkeakoulu

